Joko juhlitaan?

Heinäkuun lopussa vietin pari kiireistä viikkoa. Matkustelin eri puolilla Suomea ja samalla viimeistelin omaa osuuttani käsikirjoituksesta. Työskentelytiloja löytyi eri kaupunkien kirjastoista ja sukulaisten mökkien kamareista. Rentouduin tutustumalla nähtävyyksiin ja poimimalla mustikoita ja saunomalla. Aika rentoa etätyöskentelyä siis.

Elokuun alussa saimme lähetettyä kirjamme ”Adventista ramadaniin – Uskonnolliset juhlat Suomessa” käsikirjoituksen kustantajalle. Kirjapaja käy parhaillaan läpi käsikirjoituksen ensimmäistä versiota, josta odottelemme palautetta.

Kirjoitellessani toistaiseksi viimeisiä muokkauksia sukulaisten mökillä, alkoi vihdoin tuntua, kuin olisi aihetta juhlaan. Viime vuoden syystalvella projektia aloitellessamme tämän vuoden elokuu tuntui kaukaiselta ja urakka valtavalta. Mitä oikeasti tarkoittaa kirjoittaa kirja eri uskontojen juhlaperinteistä?

Nyt olen sekä tyytyväinen että huolestunut. Suomessa on tuhansia vähemmistöuskontojen juhlia viettäviä ihmisiä. Perinteisiin ja tapoihin vaikuttavat etninen tausta, uskonnon suuntaus ja omat mieltymykset.

Prosessin aikana huolta herätti haastateltavien löytäminen. Kukaan ei esiinny kirjassamme omilla kasvoillaan tai nimellään, mutta moni kieltäytyi haastattelusta. Usea muslimi vetosi siihen, että tuttavilla on kielteisiä kokemuksia median kanssa toimimisesta. Lopulta sain kasaan hyvän joukon haastateltavia erilaisista taustoista ja  suuntauksista.

Enää huolta aiheuttaa ajatus siitä, onko työtä tehty sittenkään riittävästi. Erään juutalaisen mukaan Suomessa on yhtä monta tapaa viettää juutalaisia juhlia, kuin on juutalaisiakin. Se tarkoittaa noin 1500 tapaa. Yhteensä haastattelin teokseen kolmeakymmentä viiden eri uskonnon harjoittajaa.

Yhden mielestä ei voi olla muslimi, jos ei vietä id al adhaa vuosittain. Toisen muslimin mielestä pyhiinvaellukseen liittyvässä juhlassa ei ole paljon viettämistä, jos ei itse osallistu pyhiinvaellukselle.

On turhaa kysyä, kumpi on oikeassa. Kysymys olisi perustavanlaatuinen väärinymmärrys siitä, miten uskonnot ilmiöinä toimivat. On yksi asia, mitä uskontoihin opin tasolla perehtyneet papit tai muu uskonnollinen ”eliitti” tekevät ja kirjoittavat. On kokonaan toinen asia, millainen on tavallisten ihmisten käsitys omasta uskonnollisuudestaan ja uskonnon merkityksestä omassa elämässä. Hyvin karkeasti sanoen tämä on jaottelu ”opin” ja ”kansanuskonnollisuuden” välillä.

Joskus nämä kaksi näkökulmaa ovat yhtä aikaa lähellä ja kaukana toisistaan. Itse pidän mielenkiintoisempana keskellämme elävää kansanuskonnollisuutta kuin enemmän ideoiden maailmassa elävää oppineiden uskontoa. Kumpikaan ei selitä kunnolla toista, mutta kumpaakaan ei voi ymmärtää kunnolla ilman molempien ymmärtämistä. Palaan uskontojen oppien ja kansanuskonnollisuuden ristiriitaan vielä myöhemmin tässä blogissa.

Odotellessaan kirjan ilmestymistä jokainen lukija voi syventyä yhteen kaikkia juhlakulttuureja yhdistävään piirteeseen: odottamiseen. Tähän teemaan johdattaa kirjamme nimikin: Adventista ramadaniin. Molemmat nimet viittaavat ajanjaksoon, joka huipentuu kummankin uskonnon suurimmista juhlista: adventti jouluun ja ramadan id al fitriin.

Paitsi, että joulu tai id al fitr eivät ole kristinuskon ja islamin teologisesti suurimmat juhlat. Silti ne ovat näyttävimmin ja eniten ainakin Suomessa vietettyjä uskontojensa juhlia.

Tyhjä päivä kalenterissasi voi olla suuri juhlapäivä

Ajattelitko viettää viikonloppuna vappua, pääsiäistä vai Ridván-juhlan kahdettatoista päivää?

Almanakkaa katsellessa vastaus on selvä, vappu. Samana päivänä suurin osa maailman ortodoksisen perinteen kristityistä viettää pääsiäistä, noin kuukautta myöhemmin kuin se on merkitty suomalaiseen almanakkaan. Bahai-yhteisö päättää puolestaan kaksitoista päivää kestäneen juhlan, jossa muistellaan Baha’ullahin julistautumista Jumalan inkarnaatioksi.

Tämä kaikki tapahtuu myös Suomessa, mutta piilossa. Nyt aiomme kerätä näiden juhlien merkitykset ja suomalaiset perinteet yksiin kansiin.

 

Idea kirjasta syntyi vuonna 2005, kun Olli Seppälä päätoimitti Ilo-lehteä. Siinä ilmestyi kuukausittain Savumerkkejä-palsta, jossa kerrottiin eri uskontojen juhlapyhistä. Hieman yli kaksi vuotta jatkunut palsta on tietojemme mukaan ensimmäinen säännöllisesti ilmestynyt uskontokalenteri suomalaisessa lehdessä. Palstaa kootessaan Seppälä tutustui verkosta löytyviin uskontokalentereihin (eng. interfaith calender). Kalenterit tarjoavat vaikkapa matkailijalle tietoa globaalin maailman juhlista, joiden ajankohdat rytmittävät ihmisten ja yhteiskuntien elämää. Juhliin tutustuessa syntyi ajatus: näistähän saisi kirjan, joka voisi lisätä ymmärrystä ja avoimuutta. Juhlien kautta monikulttuurisuuteen ja moniuskontoisuuteen tulisi luonnostaan myönteinen näkökulma.

Idea heräsi uudelleen henkiin viime kesänä Kotimaa-lehden toimituksessa. Aamukahvilla puhuttiin Kotimaa24-verkkolehden juttusarjasta, jossa esiteltiin uskonnollisia juhlia maailmalta.

Päässämme syttyi lamppu. Nyt! Nyt voisi olla aika uskontojen juhlista kertovalle kirjalle.

 

Samaan aikaan monikulttuurisuus alkoi näkyä uutisissa tiuhaan, kun niissä kerrottiin turvapaikanhakijoiden saapumisesta myös Suomeen. Jälleen Suomeen oli saapumassa uusien perinteiden, kulttuurien ja uskontojen edustajia täällä jo elävien kristittyjen, muslimien, buddhalaisten, juutalaisten, suomenuskoisten ja hindujen keskelle. Vain muutamia perinteitä mainitaksemme.

Idean kehittelyä jatkoivat yhdessä Olli Seppälän kanssa aamukahvikeskusteluun osallistunut Joona Raudaskoski ja toimittaja Tuija Pyhäranta. Pyhäranta työskenteli tuolloin Kotimaa24:n toimitussihteerinä ja Raudaskoski Kotimaan kirjoittavana toimittajana.

Alkusyksystä myös Kirjapaja innostui ideasta. Kustantamo oli juuri julkaissut Lasten oman vuosikirjan, joka keskittyi suomalaisiin merkkipäiviin. Juhlia käsittelevälle kirjallisuudelle oli tilausta. Lasten oma vuosikirja sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Se kuitenkin jätti edelleen uskonnollisten juhlien kokoisen aukon.

 

Blogissa seurataan kirjahankkeemme edistymistä ja esitellään näkökulmia juhlaperinteisiin. Syksyllä ilmestyvä kirjamme palvelee kaikkia monikulttuurisuudesta kiinnostuneita lapsista aikuisiin, opettajista oppilaisiin, kantasuomalaisista maahanmuuttajiin ja buddhalaisista muslimeihin.