11 + 2 vapaapäivää

Uskonnoilla on useita juhlapäiviä, mutta niiden asema on Suomessa  kiinni  uskonnon ja sen täkäläisten edustajien käytännön järjestelyistä. Yhteiskunta  ei tunnista pienten uskontojen juhlia tai ei ainakaan huomio niitä lainsäädännössä. Kristinusko (luterilaisuus) on tässä suhteessa erikoisasemassa historillisena valtauskontona.

Kirkkolain neljännen luvun kolmannen pykälän mukaan Suomessa on 11 kirkollista juhlapäivää – ja samalla vapaapäivää: joulupäivä, toinen joulupäivä, uudenvuodenpäivä, loppiainen, pitkäperjantai, pääsiäispäivä, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, helluntai, juhannuspäivä ja pyhäinpäivä.

Kirkkolaissa todetaan lisäksi, että ”juhlapäivien aika määräytyy niin kuin läntisessä kristikunnassa vanhastaan on ollut tapana”. Tarkennuksena esitetään, että juhannuspäivää vietetään kesäkuun 19 päivää seuraavana lauantaina ja pyhäinpäivää lokakuun 30 päivää seuraavana lauantaina.

Tulilinjalla työmarkkinaneuvotteluissa ovat olleet erityisesti ns. arkipyhät eli loppiainen ja helatorstai. Ne on haluttu siirtää (kuten tapahtui jo kertaalleen vuosina 1973-1991) tai muuttaa palkattomiksi vapaapäiviksi.

Edellä lueteltujen päivien lisäksi Suomessa on kaksi yhteiskunnallista vapaapäivää, nimittäin itsenäisyyspäivä 6.12. ja vappupäivä 1.5. Näistä kirkossa juhlitaan itsenäisyyspäivää erillispyhänä, jolloin pidetään – alunperin valtiovallan toiveesta – jumalapalvelus. Vappua ei kirkko(käskirja) tunnista lainkaan, paitsi jos se sattuu sunnuntaiksi, niin asia saattaa tulla yksittäisen saarnan yhteydessä puheeksi.

Kolmen kalenterin koukussa

Olen viime päivinä selannut lävitse kolmea kalenteria. Niistä ensimmäinen kertoo valtaväestön eli luterilaisen kirkkovuoden juhlat ja erikoispyhät. Se on kovin tuttua tarinaa. Kirkkovuosi rytmittää meikäläistä elämänmenoa edelleen, vaikka juhlien merkitys usein haalistuu ja muiden uskontojen juhlat alkavat tulla tutummiksi – islam ehkä eniten. Esimerkiksi ramadanin alkaminen uutisoidaan meillä eri medioissa.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle jäävät katolisen ja ortodoksisen kalenterien mukaiset juhlat vaikka näiden kirkkojen piirissä ne olisivat merkittäviä tapahtumia ja vapaapäiviä monissa maailman maissa.

Minulla on käytössäni Helsingin katolisen hiippakunnan (eli Suomen katolisen kirkon, vaikka he eivät itse tätä ilmaisu käytäkään) kalenterin mukainen Ordo sekä Suomen ortodoksinen kirkon Menologionin vielä julkaisematon käsikirjoitus – olen siitä kiitollinen. Ordo ja Menologion ovat paljolti samansisältöisiä. Viimeksi mainittu on laajempi ja siihen sisältyy Minea eli lista kunkin päivän teksteistä ja niihin liittyvistä muistopäivistä tai juhlista.

Varsinkin ortodoksinen ja katolinen kalenteri on sakeanaan pyhien ja pyhimysten muistopäivä ja juhlia. Heidän nimiään ja juhlien aiheita lukee lumoutuneena. Isot kirkot tarjoavat uskovaisilleen hengellisten muistamisten ja esikuvien tiheän verkoston, joka mahdollistaa niin yksityisen hartaudenharjoittamisen kuin yhteisen juhlinnan.

Luterilaisilla, ortodokseilla ja katolilaisilla on pääosin yhteisiä isoja kirkkovuoden juhlia, mutta erojakin löytyy niin sisällöllisissä painotuksissa kuin juhlien ajankohdan määräytymisessä. Katolilaisilla ja ortodokseilla on kummallakin myös omia juhlan aiheita, joita muissa kirkkokunnissa ei tunneta.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin 4 miljoonaa jäsentä, Suomen ortodoksien kirkon jäsenmäärä on noin 60 000, ja Suomen katoliseen kirkkoon kuuluu noin 14 000 henkeä.

 

Helatorstaita etsimässä

Helatorstai oli ja meni. Kävin silloin kirkossa ja hieman hämmästyin. Arkipyhä, jonka paikasta ja statuksesta kirkko oli pontevasti puhunut, näyttäytyi vähemmän juhlavana. Päivän uskonnollinen sisältö, Kristuksen taivaaseen astuminen, oli esille kuin ohimennen, ilman että sitä mitenkään sanallisesti avattiin.

Poikkeava tilanne Temppeliaukion kirkossa kuitenkin oli , sillä paikalla olevalla tavallista harvalukuisemmalle kirkkokansalle tarjottiin Urkumessu. Se tarkoitti että saarnan tilalla kuultiin Bachia ja monien virsien sijaa urkumusiikkia. Miellyttävä kokemus kaikkineen.

Helatorstaista ei saa laajojen kansanjoukkojen uskonnollista juhla tekemälläkään. Sen kalendaariset arvot ovat muualla. Myöskään helatorstain kansanuskomukset, sananlaskut tai hokemat eivät taida olla tätä päivää. Tulkoon kuitenkin dokumentoiduksi seuraava elävä ”ympyrähokema,” jota kuulen kotonakin silloin tällöin – vaimoni kun muistaa sen lapsuudesta yhä vielä ulkoa:

On aamu. Mikä aamu? Torstaiaamu. Mikä torstai? Helatorstai. Mikä hela? Puukon hela. Mikä puukko? Lahtipuukko. Mikä lahti? Lammaslahti. Mikä lammas? Musta lammas. Mikä musta? Pikimusta. Mikä piki? Suutarin piki. Mikä suutari? Kyläsuutari. Mikä kylä? Ruskokylä. Mikä rusko? Aamurusko. Mikä aamu? Torstaiaamu. Mikä torstai? Helatorstai…

Tyhjä päivä kalenterissasi voi olla suuri juhlapäivä

Ajattelitko viettää viikonloppuna vappua, pääsiäistä vai Ridván-juhlan kahdettatoista päivää?

Almanakkaa katsellessa vastaus on selvä, vappu. Samana päivänä suurin osa maailman ortodoksisen perinteen kristityistä viettää pääsiäistä, noin kuukautta myöhemmin kuin se on merkitty suomalaiseen almanakkaan. Bahai-yhteisö päättää puolestaan kaksitoista päivää kestäneen juhlan, jossa muistellaan Baha’ullahin julistautumista Jumalan inkarnaatioksi.

Tämä kaikki tapahtuu myös Suomessa, mutta piilossa. Nyt aiomme kerätä näiden juhlien merkitykset ja suomalaiset perinteet yksiin kansiin.

 

Idea kirjasta syntyi vuonna 2005, kun Olli Seppälä päätoimitti Ilo-lehteä. Siinä ilmestyi kuukausittain Savumerkkejä-palsta, jossa kerrottiin eri uskontojen juhlapyhistä. Hieman yli kaksi vuotta jatkunut palsta on tietojemme mukaan ensimmäinen säännöllisesti ilmestynyt uskontokalenteri suomalaisessa lehdessä. Palstaa kootessaan Seppälä tutustui verkosta löytyviin uskontokalentereihin (eng. interfaith calender). Kalenterit tarjoavat vaikkapa matkailijalle tietoa globaalin maailman juhlista, joiden ajankohdat rytmittävät ihmisten ja yhteiskuntien elämää. Juhliin tutustuessa syntyi ajatus: näistähän saisi kirjan, joka voisi lisätä ymmärrystä ja avoimuutta. Juhlien kautta monikulttuurisuuteen ja moniuskontoisuuteen tulisi luonnostaan myönteinen näkökulma.

Idea heräsi uudelleen henkiin viime kesänä Kotimaa-lehden toimituksessa. Aamukahvilla puhuttiin Kotimaa24-verkkolehden juttusarjasta, jossa esiteltiin uskonnollisia juhlia maailmalta.

Päässämme syttyi lamppu. Nyt! Nyt voisi olla aika uskontojen juhlista kertovalle kirjalle.

 

Samaan aikaan monikulttuurisuus alkoi näkyä uutisissa tiuhaan, kun niissä kerrottiin turvapaikanhakijoiden saapumisesta myös Suomeen. Jälleen Suomeen oli saapumassa uusien perinteiden, kulttuurien ja uskontojen edustajia täällä jo elävien kristittyjen, muslimien, buddhalaisten, juutalaisten, suomenuskoisten ja hindujen keskelle. Vain muutamia perinteitä mainitaksemme.

Idean kehittelyä jatkoivat yhdessä Olli Seppälän kanssa aamukahvikeskusteluun osallistunut Joona Raudaskoski ja toimittaja Tuija Pyhäranta. Pyhäranta työskenteli tuolloin Kotimaa24:n toimitussihteerinä ja Raudaskoski Kotimaan kirjoittavana toimittajana.

Alkusyksystä myös Kirjapaja innostui ideasta. Kustantamo oli juuri julkaissut Lasten oman vuosikirjan, joka keskittyi suomalaisiin merkkipäiviin. Juhlia käsittelevälle kirjallisuudelle oli tilausta. Lasten oma vuosikirja sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Se kuitenkin jätti edelleen uskonnollisten juhlien kokoisen aukon.

 

Blogissa seurataan kirjahankkeemme edistymistä ja esitellään näkökulmia juhlaperinteisiin. Syksyllä ilmestyvä kirjamme palvelee kaikkia monikulttuurisuudesta kiinnostuneita lapsista aikuisiin, opettajista oppilaisiin, kantasuomalaisista maahanmuuttajiin ja buddhalaisista muslimeihin.