Neljä syytä juhlia

Uskontojen  juhlilla on ainakin neljänlaisia merkityksiä, syitä.

Ensinnäkin juhlat ovat uskonnon oman teologisen ja filosofisen ajattelun vahvistamista. Juhlimalla tiettyä sisältöä, siitä tehdään ikään kuin totta, vakuuttaudutaan siitä ja sen merkityksestä.

Toisekseen juhlapäivät voivat olla pedagogisia tapahtumia, jolloin uskonnon sisältöjä opettaan ja havainnollistetaan tavallisille ihmisille. Lapset esimerkiksi oppivat leimautumaan uskontoon juhlien avulla, vaikka eivät aina juhlien tarkkoja sisältöjä ymmärtäisikään.  Juhlat ja niiden seremoniat ankkuroivat  ihmisten mieliin merkityksiä ja syvärakenteita.

Kolmanneksi uskontojen juhlat ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joka tuo samoista ajatuksista ja uskomuksista vaikuttuneet ihmiset yhteen. Juhla tuo ihmisiä yhteen myös, vaikka he eivät järin uskonnollisia olisikaan. Yhteisö – laajimmillaan yhteiskunta – tekee itsenä näkyväksi juhlissaan.

Neljänneksi uskontojen juhlat ovat myös yksilöiden sekä heidän lähipiiriensä juhlia. Ne ovat tärkeitä arjen ja vuodenkierron rytmittäjiä. Myös yksilöllisten tapojen ja sisällönantojen merkitys voi korostua yleisen juhlaperinteen rinnalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s