Juhlista arkea liiketoiminnassa

Juhlista arkea liiketoiminnassa

Joko sinä osaat hyödyntää uskonnollisten juhlien mahdollisuuksia liiketoiminnassasi? Tarjoileeko ravintolasi suomalaista koshervodkaa ja pohjalaista luomuhalal-nautaa?

Jos toimit kuluttajakaupassa, joulusesonki (eli adventti) saattaa olla sinulle jo valmiiksi vuoden parasta aikaa kassavirran suhteen. Sama kaava toistuu lähes kaikkialla länsimaissa, joissa kristinusko on ollut merkittävä kulttuurillinen vaikuttaja.

Käytännössä joulu osana liiketoimintaa on jo aikoja sitten irronnut uskonnollisista juuristaan ja kehittänyt aivan omia kulttuurejaan nykyaikaisine joulupukkeineen ja tonttuineen. Silti se on malliesimerkki siitä, kuinka uskonnollisista juhlista on hyödytty liiketoiminnassa.

Entäpä miten hyödyntäisit islamin suomessa näkyvintä juhlaa, id al fitria? Id al fitr on muslimien pyhän ramadan-kuun päättävä juhla.

Helsinkiläinen Itis-kauppakeskus lanseerasi vuonna 2016 ensimmäisenä isona kaupallisena toimijana Suomessa id-kampanjan. Tänä vuonna heinäkuun alkuun sattunut juhla keräsi, ainakin kauppakeskuksen omien tilastojen mukaan, noin 55000 kävijää. Siinä oli viisituhatta kasvua edellisvuodesta. Palautteen perusteella reilusti yli puolet toivoo, että kauppakeskus huomioi juhlan myös jatkossa.

Kuten tiedotteessakin todetaan, id al fitrilla on useita ominaisuuksia, jotka tekevät siitä kauppiaan näkökulmasta mitä parhaimman juhlan. Kärjekkäästi voisi sanoa, että profeetta Muhammed kirjoitti kaupallisuuden sisään juhlaan siinä, miten hän kehotti seuraajiaan juhlaa viettämään.

Id al fitriin kuuluu erityinen paaston päättymisen almu. Varakkaiden muslimien kuuluu maksaa se ennen paaston päättymistä köyhemmille muslimeille. Almun avulla köyhien muslimien on tarkoitus ostaa itselleen juhlan vietossa tarvittavia asioita, erityisesti ruokaa ja vaatteita.

Almu ei sinällään ole nyky-Suomessa kovin oleellinen, mutta käskyssä on myös toinen puoli. Id al fitrin juhliminen on jokaisen muslimin velvollisuus. Käytännössä ramadan-paasto ja sen päättymistä juhlistava id al fitr ovat saman tyyppisessä asemassa islamissa kuin joulukirkko-instituutio luterilaisessa kristinuskossa: myös moni maallistunut muslimi osallistuu paastoon ja id-juhlan viettämiseen, vaikka moni muu uskonnon perinteinen tapa tuntuu vieraalta.

Suomessa on joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 000 muslimitaustaista. Heistä reilusti yli puolet noteeraa id-juhlan. He ostavat uusia vaatteita itselleen ja perheelleen, antavat lahjoja ja syövät hyvin. Moni lapsiperhe juhlista päivää viemällä lapset esimerkiksi sisäleikkipuistoon tai muuhun elämyskohteeseen. Halal-lihaa tarjoavat ravintolat ovat todennäköisesti täynnä. Itiksen markkinointipäällikkö Anna Homénin mukaan id al fitrin huomioiminen kauppakeskusten markkinoinnissa on jo yleistä esimerkiksi Lontoossa.

Lapsia Itiksessä id al fitrina.
Lapsia Itiksessä id al fitrina. (Kauppakeskus Itis/Akifoto)

Tietenkin uskonnollisten juhlien kaupallistamiseen liittyy myös ongelmia. Maineriskit voivat liittyä esimerkiksi islamin perinteen mukaan teurastettuun halal-lihan tarjoiluun ravintoloissa. Itistä vastaan järjestettiin juhlan aikana mielenosoitus.

Varsinainen mainetappio näyttää kuitenkin jääneen melko vähäiseksi ja mielenosoitus lähinnä rasistiseksi suunsoitoksi. Jo nyt osa Itiksen ravintoloista tarjoilee kauppakeskuksen tiedotteen mukaan halal-lihaa. Lounastaessani kyseisessä ravintolassa en valitettavasti tullut maistaneeksi sitä, koska söin sillä kertaa tuorejuustopohjaista ruokaa.

Itiksen todelliset haasteet ovat aivan muualla kuin halal-lihan ja muslimeille suunnattujen kampanjoiden maineriskeissä. Muslimit ovat joka tapauksessa tällä hetkellä Itiksen toiminta-alueella kasvava väestöryhmä. Homénin mukaan Itiksen kaupat ja ravintolat ovat jo aikaisemmin varautuneet idiin esimerkiksi lisähenkilökunnalla. Nyt asiaan osattiin kuitenkin tarttua ja ottaa hyöty irti.

Yksi keskeinen ongelma islamilaisten juhlien järjestämisessä on aikataulu. Islamilaiset juhlat siirtyvät vuosittain gregoriaanisessa kalenterissa noin 11 päivää taaksepäin.

Lisäksi juhlien ajoittaminen tapahtuu monien muslimien mielestä sen mukaan, milloin uusi kuu havaitaan Mekassa silmämääräisesti. Erään haastattelemani muslimin mukaan Itiksen oli vaikea sisäistää tällaista epävarmuutta juhlaa suunnitellessaan.

Id al fitr ei ole ainoa juhla, johon liittyy markkinapotentiaalia. Islamin toinen uskonnollinen juhla id al adha, pyhiinvaelluksen ja uhraamisen juhla on toinen hyvä esimerkki. Kaupallisuus on kirjoitettu myös sen dogmiin ja käytäntöön.

Id al adhan aikana ne, jotka eivät ole pyhiinvaelluksella Mekassa, uhraavat lampaan tai muun sopivan eläimen. Koska omatoimiteurastus ei ole Suomessa sallittu, tähän on kehittynyt erilaisia tapoja.

Osa ostaa halal-lihaa ja syö sitä perheensä kanssa. Osa lähettää rahaa islamilaisten avustusjärjestöjen kautta kotimaahansa. Islamilaisissa maissa uhrin valtuuttaminen paikalliselle teurastajalle on kokonaisuutena isoa bisnestä. Voisiko se olla meillä edes osa jotain bisnestä?

Entäpä alussa lupaamani kosher-vodka? Sitä tosiaan tehdään jo Suomessa. Viina on iso hitti Israelissa. Myös Altian tuottama Koskenkorva on kosheria ainakin valtavirtajuutalaiselle. Paitsi pesachin eli pääsiäisen aikaan, jolloin kaikkien viljatuotteiden nauttiminen on kielletty. Tämä on tietenkin helppo hoitaa: markkinoidaan perunasta valmistettua viinaa.

Joulun seutuun osuvaan hanukkaan kuuluu lahjojen antaminen kaikkina kahdeksana juhlittavana päivänä. Moni vanhempi pohtii vuosittain päänsä puhki, millaisia lahjoja antaisi lapsilleen. Pystyisitkö tuotteistamaan kahdeksan lahjan hanukka-paketin, joka sisältäisi sopivan määrän vaihtelevia lahjoja suklaapatukoista (kosher, tietenkin) ja elokuvalipuista älypuhelimen ruusukultaisiin kuoriin ja muihin nuorten hittijuttuihin?

Juutalaisten juhlien kaupallistamisessa on yksi ylittämätön ongelma suhteessa muslimien juhliin. Juutalaisia on Suomessa noin 1500. Seurakuntien arvion mukaan heistä suurin osa on melko tai hyvin maallistuneita. Esimerkiksi alkoholinkulutuksen kannalta keskeisin juhla, purim, ei päässyt lainkaan mukaan kirjaamme, koska niin harva edes kertoi viettävänsä sitä.

Ramadanin päättymistä juhlineita miehiä. (Kauppakeskus Itis/Akifoto)
Ramadanin päättymistä juhlineita miehiä. (Kauppakeskus Itis/Akifoto)

Ja se pohjalainen luomuhalal-liha. Se, mitä halal-teurastus tarkoittaa, ei ole täysin yksiselitteinen. Perusperiaate on se, että eläimen on kuoltava veren laskuun, on lausuttava oikea rukous ja pidettävä eläimen pää Mekkan päin.

Se, saako eläimen tainnuttaa ennen valtimon katkaisua vaihtelee sen mukaan, miten tiukkaa perinnettä vastaaja sattuu edustamaan. Halal-teurastus on tässä mielessä sallittu siis Suomessakin, valvotuissa oloissa. Osa muslimeista ei kuitenkaan hyväksy tätä halal-teurastukseksi.

Yksi pohdittava asia markkinoijalle on myös se, miten asiakkaat suhtautuvat hänen yrityksiinsä hyötyä uskonnollisesta juhlasta. Monen kristityn kuulee vuosittain murmuttavan joulun kaupallisuudesta. Itiksenkään kampanja tuskin sai täysin varauksetonta hyväksyntää muslimien keskuudessa.

Ainakin Itis uskoo edelleen mahdollisuuksiinsa. Espresso Housen Coffee Shopin edustaja Casimir Reincke kertoo Itiksen tiedotteessa: ”Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja veti paljon vieraita kauppakeskukseen. Meillä Espresso Housessa oli varsin vilkas päivä eilen. Mielestäni on myös myönteistä, että eri kulttuureita ja niiden perinteitä huomioidaan.”

Ja asiasta puheen ollen… Uskonnollisten juhlien (markkinointi)oppaamme Adventista ramadaniin. Uskonnolliset juhlat Suomessa (Kirjapaja) ilmestyy syksyllä. Varaa heti omasi tai hanki se hyvin varustellusta kirjakaupasta.


Kuvat: Kauppakeskus Itis/Akifoto

Joko juhlitaan?

Heinäkuun lopussa vietin pari kiireistä viikkoa. Matkustelin eri puolilla Suomea ja samalla viimeistelin omaa osuuttani käsikirjoituksesta. Työskentelytiloja löytyi eri kaupunkien kirjastoista ja sukulaisten mökkien kamareista. Rentouduin tutustumalla nähtävyyksiin ja poimimalla mustikoita ja saunomalla. Aika rentoa etätyöskentelyä siis.

Elokuun alussa saimme lähetettyä kirjamme ”Adventista ramadaniin – Uskonnolliset juhlat Suomessa” käsikirjoituksen kustantajalle. Kirjapaja käy parhaillaan läpi käsikirjoituksen ensimmäistä versiota, josta odottelemme palautetta.

Kirjoitellessani toistaiseksi viimeisiä muokkauksia sukulaisten mökillä, alkoi vihdoin tuntua, kuin olisi aihetta juhlaan. Viime vuoden syystalvella projektia aloitellessamme tämän vuoden elokuu tuntui kaukaiselta ja urakka valtavalta. Mitä oikeasti tarkoittaa kirjoittaa kirja eri uskontojen juhlaperinteistä?

Nyt olen sekä tyytyväinen että huolestunut. Suomessa on tuhansia vähemmistöuskontojen juhlia viettäviä ihmisiä. Perinteisiin ja tapoihin vaikuttavat etninen tausta, uskonnon suuntaus ja omat mieltymykset.

Prosessin aikana huolta herätti haastateltavien löytäminen. Kukaan ei esiinny kirjassamme omilla kasvoillaan tai nimellään, mutta moni kieltäytyi haastattelusta. Usea muslimi vetosi siihen, että tuttavilla on kielteisiä kokemuksia median kanssa toimimisesta. Lopulta sain kasaan hyvän joukon haastateltavia erilaisista taustoista ja  suuntauksista.

Enää huolta aiheuttaa ajatus siitä, onko työtä tehty sittenkään riittävästi. Erään juutalaisen mukaan Suomessa on yhtä monta tapaa viettää juutalaisia juhlia, kuin on juutalaisiakin. Se tarkoittaa noin 1500 tapaa. Yhteensä haastattelin teokseen kolmeakymmentä viiden eri uskonnon harjoittajaa.

Yhden mielestä ei voi olla muslimi, jos ei vietä id al adhaa vuosittain. Toisen muslimin mielestä pyhiinvaellukseen liittyvässä juhlassa ei ole paljon viettämistä, jos ei itse osallistu pyhiinvaellukselle.

On turhaa kysyä, kumpi on oikeassa. Kysymys olisi perustavanlaatuinen väärinymmärrys siitä, miten uskonnot ilmiöinä toimivat. On yksi asia, mitä uskontoihin opin tasolla perehtyneet papit tai muu uskonnollinen ”eliitti” tekevät ja kirjoittavat. On kokonaan toinen asia, millainen on tavallisten ihmisten käsitys omasta uskonnollisuudestaan ja uskonnon merkityksestä omassa elämässä. Hyvin karkeasti sanoen tämä on jaottelu ”opin” ja ”kansanuskonnollisuuden” välillä.

Joskus nämä kaksi näkökulmaa ovat yhtä aikaa lähellä ja kaukana toisistaan. Itse pidän mielenkiintoisempana keskellämme elävää kansanuskonnollisuutta kuin enemmän ideoiden maailmassa elävää oppineiden uskontoa. Kumpikaan ei selitä kunnolla toista, mutta kumpaakaan ei voi ymmärtää kunnolla ilman molempien ymmärtämistä. Palaan uskontojen oppien ja kansanuskonnollisuuden ristiriitaan vielä myöhemmin tässä blogissa.

Odotellessaan kirjan ilmestymistä jokainen lukija voi syventyä yhteen kaikkia juhlakulttuureja yhdistävään piirteeseen: odottamiseen. Tähän teemaan johdattaa kirjamme nimikin: Adventista ramadaniin. Molemmat nimet viittaavat ajanjaksoon, joka huipentuu kummankin uskonnon suurimmista juhlista: adventti jouluun ja ramadan id al fitriin.

Paitsi, että joulu tai id al fitr eivät ole kristinuskon ja islamin teologisesti suurimmat juhlat. Silti ne ovat näyttävimmin ja eniten ainakin Suomessa vietettyjä uskontojensa juhlia.

Neljä syytä juhlia

Uskontojen  juhlilla on ainakin neljänlaisia merkityksiä, syitä.

Ensinnäkin juhlat ovat uskonnon oman teologisen ja filosofisen ajattelun vahvistamista. Juhlimalla tiettyä sisältöä, siitä tehdään ikään kuin totta, vakuuttaudutaan siitä ja sen merkityksestä.

Toisekseen juhlapäivät voivat olla pedagogisia tapahtumia, jolloin uskonnon sisältöjä opettaan ja havainnollistetaan tavallisille ihmisille. Lapset esimerkiksi oppivat leimautumaan uskontoon juhlien avulla, vaikka eivät aina juhlien tarkkoja sisältöjä ymmärtäisikään.  Juhlat ja niiden seremoniat ankkuroivat  ihmisten mieliin merkityksiä ja syvärakenteita.

Kolmanneksi uskontojen juhlat ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joka tuo samoista ajatuksista ja uskomuksista vaikuttuneet ihmiset yhteen. Juhla tuo ihmisiä yhteen myös, vaikka he eivät järin uskonnollisia olisikaan. Yhteisö – laajimmillaan yhteiskunta – tekee itsenä näkyväksi juhlissaan.

Neljänneksi uskontojen juhlat ovat myös yksilöiden sekä heidän lähipiiriensä juhlia. Ne ovat tärkeitä arjen ja vuodenkierron rytmittäjiä. Myös yksilöllisten tapojen ja sisällönantojen merkitys voi korostua yleisen juhlaperinteen rinnalla.

11 + 2 vapaapäivää

Uskonnoilla on useita juhlapäiviä, mutta niiden asema on Suomessa  kiinni  uskonnon ja sen täkäläisten edustajien käytännön järjestelyistä. Yhteiskunta  ei tunnista pienten uskontojen juhlia tai ei ainakaan huomio niitä lainsäädännössä. Kristinusko (luterilaisuus) on tässä suhteessa erikoisasemassa historillisena valtauskontona.

Kirkkolain neljännen luvun kolmannen pykälän mukaan Suomessa on 11 kirkollista juhlapäivää – ja samalla vapaapäivää: joulupäivä, toinen joulupäivä, uudenvuodenpäivä, loppiainen, pitkäperjantai, pääsiäispäivä, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, helluntai, juhannuspäivä ja pyhäinpäivä.

Kirkkolaissa todetaan lisäksi, että ”juhlapäivien aika määräytyy niin kuin läntisessä kristikunnassa vanhastaan on ollut tapana”. Tarkennuksena esitetään, että juhannuspäivää vietetään kesäkuun 19 päivää seuraavana lauantaina ja pyhäinpäivää lokakuun 30 päivää seuraavana lauantaina.

Tulilinjalla työmarkkinaneuvotteluissa ovat olleet erityisesti ns. arkipyhät eli loppiainen ja helatorstai. Ne on haluttu siirtää (kuten tapahtui jo kertaalleen vuosina 1973-1991) tai muuttaa palkattomiksi vapaapäiviksi.

Edellä lueteltujen päivien lisäksi Suomessa on kaksi yhteiskunnallista vapaapäivää, nimittäin itsenäisyyspäivä 6.12. ja vappupäivä 1.5. Näistä kirkossa juhlitaan itsenäisyyspäivää erillispyhänä, jolloin pidetään – alunperin valtiovallan toiveesta – jumalapalvelus. Vappua ei kirkko(käskirja) tunnista lainkaan, paitsi jos se sattuu sunnuntaiksi, niin asia saattaa tulla yksittäisen saarnan yhteydessä puheeksi.

Kolmen kalenterin koukussa

Olen viime päivinä selannut lävitse kolmea kalenteria. Niistä ensimmäinen kertoo valtaväestön eli luterilaisen kirkkovuoden juhlat ja erikoispyhät. Se on kovin tuttua tarinaa. Kirkkovuosi rytmittää meikäläistä elämänmenoa edelleen, vaikka juhlien merkitys usein haalistuu ja muiden uskontojen juhlat alkavat tulla tutummiksi – islam ehkä eniten. Esimerkiksi ramadanin alkaminen uutisoidaan meillä eri medioissa.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle jäävät katolisen ja ortodoksisen kalenterien mukaiset juhlat vaikka näiden kirkkojen piirissä ne olisivat merkittäviä tapahtumia ja vapaapäiviä monissa maailman maissa.

Minulla on käytössäni Helsingin katolisen hiippakunnan (eli Suomen katolisen kirkon, vaikka he eivät itse tätä ilmaisu käytäkään) kalenterin mukainen Ordo sekä Suomen ortodoksinen kirkon Menologionin vielä julkaisematon käsikirjoitus – olen siitä kiitollinen. Ordo ja Menologion ovat paljolti samansisältöisiä. Viimeksi mainittu on laajempi ja siihen sisältyy Minea eli lista kunkin päivän teksteistä ja niihin liittyvistä muistopäivistä tai juhlista.

Varsinkin ortodoksinen ja katolinen kalenteri on sakeanaan pyhien ja pyhimysten muistopäivä ja juhlia. Heidän nimiään ja juhlien aiheita lukee lumoutuneena. Isot kirkot tarjoavat uskovaisilleen hengellisten muistamisten ja esikuvien tiheän verkoston, joka mahdollistaa niin yksityisen hartaudenharjoittamisen kuin yhteisen juhlinnan.

Luterilaisilla, ortodokseilla ja katolilaisilla on pääosin yhteisiä isoja kirkkovuoden juhlia, mutta erojakin löytyy niin sisällöllisissä painotuksissa kuin juhlien ajankohdan määräytymisessä. Katolilaisilla ja ortodokseilla on kummallakin myös omia juhlan aiheita, joita muissa kirkkokunnissa ei tunneta.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin 4 miljoonaa jäsentä, Suomen ortodoksien kirkon jäsenmäärä on noin 60 000, ja Suomen katoliseen kirkkoon kuuluu noin 14 000 henkeä.

 

Helatorstaita etsimässä

Helatorstai oli ja meni. Kävin silloin kirkossa ja hieman hämmästyin. Arkipyhä, jonka paikasta ja statuksesta kirkko oli pontevasti puhunut, näyttäytyi vähemmän juhlavana. Päivän uskonnollinen sisältö, Kristuksen taivaaseen astuminen, oli esille kuin ohimennen, ilman että sitä mitenkään sanallisesti avattiin.

Poikkeava tilanne Temppeliaukion kirkossa kuitenkin oli , sillä paikalla olevalla tavallista harvalukuisemmalle kirkkokansalle tarjottiin Urkumessu. Se tarkoitti että saarnan tilalla kuultiin Bachia ja monien virsien sijaa urkumusiikkia. Miellyttävä kokemus kaikkineen.

Helatorstaista ei saa laajojen kansanjoukkojen uskonnollista juhla tekemälläkään. Sen kalendaariset arvot ovat muualla. Myöskään helatorstain kansanuskomukset, sananlaskut tai hokemat eivät taida olla tätä päivää. Tulkoon kuitenkin dokumentoiduksi seuraava elävä ”ympyrähokema,” jota kuulen kotonakin silloin tällöin – vaimoni kun muistaa sen lapsuudesta yhä vielä ulkoa:

On aamu. Mikä aamu? Torstaiaamu. Mikä torstai? Helatorstai. Mikä hela? Puukon hela. Mikä puukko? Lahtipuukko. Mikä lahti? Lammaslahti. Mikä lammas? Musta lammas. Mikä musta? Pikimusta. Mikä piki? Suutarin piki. Mikä suutari? Kyläsuutari. Mikä kylä? Ruskokylä. Mikä rusko? Aamurusko. Mikä aamu? Torstaiaamu. Mikä torstai? Helatorstai…

Tyhjä päivä kalenterissasi voi olla suuri juhlapäivä

Ajattelitko viettää viikonloppuna vappua, pääsiäistä vai Ridván-juhlan kahdettatoista päivää?

Almanakkaa katsellessa vastaus on selvä, vappu. Samana päivänä suurin osa maailman ortodoksisen perinteen kristityistä viettää pääsiäistä, noin kuukautta myöhemmin kuin se on merkitty suomalaiseen almanakkaan. Bahai-yhteisö päättää puolestaan kaksitoista päivää kestäneen juhlan, jossa muistellaan Baha’ullahin julistautumista Jumalan inkarnaatioksi.

Tämä kaikki tapahtuu myös Suomessa, mutta piilossa. Nyt aiomme kerätä näiden juhlien merkitykset ja suomalaiset perinteet yksiin kansiin.

 

Idea kirjasta syntyi vuonna 2005, kun Olli Seppälä päätoimitti Ilo-lehteä. Siinä ilmestyi kuukausittain Savumerkkejä-palsta, jossa kerrottiin eri uskontojen juhlapyhistä. Hieman yli kaksi vuotta jatkunut palsta on tietojemme mukaan ensimmäinen säännöllisesti ilmestynyt uskontokalenteri suomalaisessa lehdessä. Palstaa kootessaan Seppälä tutustui verkosta löytyviin uskontokalentereihin (eng. interfaith calender). Kalenterit tarjoavat vaikkapa matkailijalle tietoa globaalin maailman juhlista, joiden ajankohdat rytmittävät ihmisten ja yhteiskuntien elämää. Juhliin tutustuessa syntyi ajatus: näistähän saisi kirjan, joka voisi lisätä ymmärrystä ja avoimuutta. Juhlien kautta monikulttuurisuuteen ja moniuskontoisuuteen tulisi luonnostaan myönteinen näkökulma.

Idea heräsi uudelleen henkiin viime kesänä Kotimaa-lehden toimituksessa. Aamukahvilla puhuttiin Kotimaa24-verkkolehden juttusarjasta, jossa esiteltiin uskonnollisia juhlia maailmalta.

Päässämme syttyi lamppu. Nyt! Nyt voisi olla aika uskontojen juhlista kertovalle kirjalle.

 

Samaan aikaan monikulttuurisuus alkoi näkyä uutisissa tiuhaan, kun niissä kerrottiin turvapaikanhakijoiden saapumisesta myös Suomeen. Jälleen Suomeen oli saapumassa uusien perinteiden, kulttuurien ja uskontojen edustajia täällä jo elävien kristittyjen, muslimien, buddhalaisten, juutalaisten, suomenuskoisten ja hindujen keskelle. Vain muutamia perinteitä mainitaksemme.

Idean kehittelyä jatkoivat yhdessä Olli Seppälän kanssa aamukahvikeskusteluun osallistunut Joona Raudaskoski ja toimittaja Tuija Pyhäranta. Pyhäranta työskenteli tuolloin Kotimaa24:n toimitussihteerinä ja Raudaskoski Kotimaan kirjoittavana toimittajana.

Alkusyksystä myös Kirjapaja innostui ideasta. Kustantamo oli juuri julkaissut Lasten oman vuosikirjan, joka keskittyi suomalaisiin merkkipäiviin. Juhlia käsittelevälle kirjallisuudelle oli tilausta. Lasten oma vuosikirja sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Se kuitenkin jätti edelleen uskonnollisten juhlien kokoisen aukon.

 

Blogissa seurataan kirjahankkeemme edistymistä ja esitellään näkökulmia juhlaperinteisiin. Syksyllä ilmestyvä kirjamme palvelee kaikkia monikulttuurisuudesta kiinnostuneita lapsista aikuisiin, opettajista oppilaisiin, kantasuomalaisista maahanmuuttajiin ja buddhalaisista muslimeihin.